sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Hiippatakki taas...

Entinen työkaveri kysyi josko voisin tehdä 1v typykälle takin synttärilahjaksi. Mikäs siinä! Mainio syy tarttua ompelukoneeseen kun koko kesänä ei ole juuri aikaa ollut ommella. Äkkiäkös pikkuinen takki valmistuikin. Kirpparilta aiemmin ostamani verhot ovat päätyneet tämän takin lisäksi kauppakasseihin. Pinkin fleecesisuksen myötä takista tuli melkein liiankin tyttömäinen :)



perjantai 18. maaliskuuta 2011

Typykälle takki


Keväisen päivän ompeluinnostus iski ja hurautin typykälle takin valmiiksi. Päällykangas on oikea Aarre! Nimittäin selailin vanhoja valokuvia lapsuusajaltani ja näin minulla kuvassa olevan "navettatakin" tästä kankaasta. Kyselin mummulta sattuisiko se navettatakki olemaan tallessa niin mummuhan innostui heti että odotapas hetki! Niimpä hän kaivoi sen vanhan navettatakkini ja ison pinon samaa kangasta täysin käyttämättömänä!! Että ihmiselle voikin tulla pienestä hyvä mieli :)

Kankaasta näin heti hiippatakin tekeleen ja napit nappasin yhdestä aiemmin kirpparilta ostetusta paidasta. Sisäkangas on fleeceä ja nyt kun takki on valmis niin alkoi vähän tympäsemään jos se nyppyyntyykin huonon näköiseksi hetkessä niinkuin joillakin fleeceillä on tapana... Saas nähä. Mut tarkoituksella reilu koko vuoden ikäiselle pikkulikalle, paremmin sopi meijän kolmivuotiaalle esikolle... Mut ompahan pidempi käyttöikä näin ihanalla takilla :)

Tykkään :)

perjantai 22. lokakuuta 2010

Äidin mieleen...

Heippa vaan taas!
Käsityörintamalla on ollu hiljaisempaa koska kolmen pienen lapsen kanssa aikaa äidin harrastuksille on rajallisesta (lue: erittäin rajallisesti...). Nyt kuitenkin syksyiset ilmat ja sisällä oleilu ovat saaneet minut tarttumaan puikkoihin ja ompelukoneeseen entistä useammin. Jotain olen valmiiksikin saanut.

Tässäpä hiippatakki esikoiselleni. Kuosikangas löytyi pitkänä hameena kirpputorilta 0,50e ja rakastua pätkähdin tuohon heti! Sisäkankaan, kanttinauhat ja vetskarin ostin eurokankaasta ja väliin laitoin kangaskaapista löytyvää fleeceä. Tykkään itse tästä hirmuisesti ja näille syyskeleille aivan passeli "kyläilytakki".


Ps. Typykän takkiin ihanat kankaat oottamassa mutta kaavat vielä etsinnän alla. Hiippahuppua, pidempää ja "istuvampaa" mallia haeskelen... kyllä sen jostain yhdistelen jahka ehin...

tiistai 9. helmikuuta 2010

Päivitystaukoa kuten huomaatte...

Huoh, ompas aika kulunut siivillä kun en ole blogiakaan ehtinyt tai jaksanut päivittää! Syynä tähän "saamattomuuteeni" lienee kaksi pientä ihanaa nyyttiä jotka meidän perheeseen suotiin 17.11.09. Kaksosten ja 2-vuotiaan esikoisen kanssa on siis muutakin tekemistä kuin blogin päivitys :) Muiden ihania teoksia olen käynyt blogimaailmassa seurailemassa ja haaveilemassa ajasta jolloin taas joskus tulevaisuudessa ehdin tehdä käsitöitä. Nyt nautin ihanista lapsistani kun he ovat vielä pieniä! :)

maanantai 12. lokakuuta 2009

Heppakiikku

Heppakiikku on minun lapsuudestani säilynyt mutta liekkö tallimestari vuosien kuluessa kaltoin heppapoloa kohdellut kun pieniä kauneusvirheitä oli päässyt pintaan tulemaan. Minua ei onneksi pienet pintanaarmut häirinneet vaan hain hepan autotallin uumenista sisälle "eläkepäiviä" viettämään :)

Piirsin ensitöikseni kuviot talteen jotta osaisin tehdä samanlaisen version. Revin pois vanerin pinnasta päälykerroksen, joka tuntui lohkeilevan muutenkin kuin itsestään. Hioin kiikun kauttaaltaan ja hahmottelin lyijykynällä kuvion uudelleen. Paksulla vedenkestävällä tussilla piirustin hepalle naamataulun ja värittömällä lasten huonekaluille sopivalla petsilakalla käsittelin koko pollen kauttaaltaan. (Jo aiemmin pollea on tuunattu sen verta että pienten varpaiden turvaksi jalasten väliin on laitettu vaneri...)

Polle on nyt entistä ehommassa kunnossa ja melkoisia kyytejä se on jo parivuotiaalle pojankossille antanutkin :)

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Hiippatakki

Kauan oon suunnitellu ja nyt vasta sen toteutin: hiippatakki! Päälikangas ja ruskea kanttinauha Oulun Löytöpalasta, vetskari ja sisäkankaana oleva villakangas omien kaappien kätköistä. Kaavat Elsebeth Gyntherin vanhasta kirjasta.
Mielestäni oikein helppo ja mukava malli. Pojan päällä kivan näköinen vaikkakaan en nyt kuvattavaksi häntä takin kanssa saanut.


Kahden minuutin pipoja!!

Tämän helpompitekosia pipoja ei olekaan olemassa. Leikkasin kankaat, hurautin saumurilla, käänsin alareunat ja laitoin solmut "tötteröiden nokkaan". Kaks punasta syntyi vähän vahingossa kun piti päästä heti ideaa kokeileen ja kaapissa sattui noita trikoita oleen. Kettu ja karhu joustofroteepipo on ihan poikaa varten tehty ja passaa jätkälle hyvin!